Teppo Eskelinen

Perusturvan, äärimmäisen minimin, käsittely on toki sikäli herkkää, että elämän minimiedellytysten toteutuminen ei ole vielä kummoinen hyvän yhteiskunnan kriteeri eikä näitä pitäisi koskaan sotkea. Sosiaalipolitiikka on silti käsittelyn arvoista, etenkin näinä aikoina kun minimitkin ovat uhattuina.

Kirja on kirjoitettu ennen kaikkea oppikirjaksi sosiaalipolitiikkaan, materiaaliksi normatiivisten kysymysten äärelle pysähtymiseen. Lienee hyödyksi myös sosiaalityön ja filosofian parissa, ehkäpä sosionomeillekin. Oppikirjojaa voi tarvittaessa myös käyttää hyödyntämällä valikoituja osia.

Kirja on eräänlainen laajennettu versio @soste.bsky.social viime vuosikymmenellä julkaisemasta raportista: www.soste.fi/wp-content/u.... Sen piti jäädä raportiksi, mutta sitten kävi ilmi, että oppikirjamaisemmalla esityksellä samasta aiheesta voisi olla käyttöä.

Teoreettiset valinnat näkyvät järjestelmän suunnittelussa, vaikka ne olisivat tiedostamattomia. Filosofia ei saa yhteiskunnallisia ristiriitoja katoamaan, mutta ymmärrys ajattelua ohjaavista teorioista tukee aina kriittistä ymmärrystä.

Tähän saa hieman eri vastauksia riippuen siitä, valitseeko teoreettiseksi perustaksi oikeudet, resurssit, toimintakyvyn vai tunnustuksen. Myös valtion roolista on tunnetusti erilaisia filosofisia käsityksiä.

Perusturva eli sosiaalipoliittinen kysymys siitä, mitä kaikille minimissään pitäisi kuulua, toimii näin ikkunana kysymykseen siitä, mitä ovat filosofisesti ottaen hyvän elämän minimiedellytykset.

Tällainen saatiin juuri julki: urn.fi/URN:ISBN:978.... Kirjoitettu yhdessä @joonaspennanen.bsky.social kanssa, kustantaja Sophi, saatavilla avoimena e-kirjana. Kirja on sosiaalipolitiikkaa filosofian silmin: siinä valotetaan erilaisten teorioiden kautta kysymystä hyvän elämän minimivaatimuksista.

Elävän demokratian tilat voivat olla arvaamattoman hauraita – Politiikasta Demokratia ei elä ainoastaan instituutioissa ja poliittisessa toiminnassa, vaan myös baareissa, kahviloissa ja verkon keskusteluryhmissä.

Kirjoitimme @anttiveikko.bsky.social kanssa @politiikasta.fi alustalle ruohonjuuritason demokratian tiloista ja niiden hauraudesta: politiikasta.fi/elavan-demok...

Tämä taitaa olla aika vanha postaus, mutta vastaan silti. Eli minut voinee lisätä listaan.

Esillä olevien leikkausten vaikutuksista kansalaisjärjestöihin, MT vieraskynä: www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/46....

Other chapters in the book will give other perspectives, some more empirical, some providing concrete initiatives, etc.

So thinking of the welfare states essentially as redistribution; redistribution as providing more resilience; and resilience as the capacity of "bouncing back" might make logical argumentation, but these are also quite limited interpretations of these ideas.

As the context for the resilience debate are the ever more frequent crises, it would be crucial to recover the idea of welfare states as tools for co-ordinated social change. Of course this time it is not about industrialisation, but about ecological balance, etc.

Second, something worth highlighting in the histories of welfare states, is that the "old" welfare states involved ideas of social change. Current neoliberalism does not mean only "less" welfare states, but a perception of welfare states as mere platforms, or level(led) playing fields.

But there are always of course competing ideas on how a window of opportunity emerging from a crisis should be used, and many of these are far from progressive. As political disagreement is unavoidable, resilience without any normative notion of desired society is not a very useful concept.

First, resilience is not good as such. It could mean simply continuity of an unjust social order after a crisis. Positively understood, it could mean an opportunity to remodel society for the better.

While this may indeed be the case, I thought that there are two points worth adding, which go beyond this narrative.

Generally, the narrative about welfare states and resilience tends to be that resilience is needed as the world faces overlapping crises, and welfare states are best equipped to provide this resilience.

I was invited to write a chapter for this book on resilience and welfare states. It has just been published: www.nomos-shop.de/en/p/interdi....

Kolme vuotta sitten käynnistettiin englanninkielinen kandiohjelma, ja tänä keväänä valmistuivat ensimmäiset opiskelijat. Yliopiston tiedotus teki tiedotteen. www.uef.fi/fi/artikkeli...

Ilmoittaudu Reilun siirtymän retriittiin oppimaan eriarvoisuuden vähentämisestä  · Kalevi Sorsa -säätiö Ilmoittaudu Reilun siirtymän retriittiin 30.6.2025 mennessä. Nuorille suunnattu maksuton viikonloppukurssi järjestetään 6.–7.9 Helsingin Vuosaaressa Kulttuurikeskus Sofiassa.

Syyskuun alussa tulossa tällainen tilaisuus. Eli nuorisolle asiaa eriarvoisuudesta ja vaikuttamisesta. Itse lupasin puhua utopioista ja mahdollisista maailmoista. Linkin takana ilmoittautumisohjeet. sorsafoundation.fi/ilmoittaudu-...

Vähän erilainen projekti: mietimme ohjausta (kv-)etäohjelmassa. Yliopisto-opetusta on heitetty vauhdilla etämoodiin, Zoomeja osataan kyllä käyttää, mutta harvemmin kysytään, miten opiskelijakuppiloiden hiljaisen tiedon katoaminen vaikuttaa ohjaustarpeisiin. uasjournal.fi/2-2025/jatku...

Kirjoitin Poliittinen talous-lehteen arvion taannoin suomennetusta Joan Robinsonin klassikkoteoksesta Johdatus työllisyyden teoriaan. Suomennos @ahokasjaj.bsky.social, julkaisija @vastapaino.bsky.social journal.fi/poliittinent...

Kansalaistoiminnalle siis tarvittaisiin käsitteistöä, joka väistelee haltuunottoja, liiallista systemaattisuutta ja policy-logiikkaa. Mutta samalla pitäisi puhua siitä, miksi kansalaisvaikuttaminen on tärkeää ja mikä sen yhteiskunnallinen funktio on. Ehkä tällainen kieli on aina vajaavaista.

3) Aktivismin yhteydessä halutaan aina miettiä, miten toiminta vaikutti: muuttiko se jotain käytäntöä tai lainsäädäntöä. Mutta usein vaikutukset ovat sekä todellisia että paljon epäselvempiä. Toiminta itsessään vaikuttaa keskustelun ehtoihin ja käsityksiin relevanteista positioista ja osapuolista.

2) Kansalaisyhteiskunnan yhteydessä aina halutaan puhua osallistumisesta. Mutta osallistuminen on aina potentiaalisesti myös osallistuvien kansalaisten hallintaa. Vaikuttava kansalaistoiminta on hyvin harvoin lähtenyt siitä, että suostutaan annettuihin osallistumisen muotoihin.

Juuri tästä syystä, eikä siitä huolimatta, kansalaistoiminta on checks-and-balances -mekanismi. Arvaamattomuus tekee toiminnasta elävää ja pitää vallan varuillaan. Tietysti on paljon tarinoita kansalaistoiminnan avulla esiin nostetuista ongelmista, mutta ne ovat aina jälkikäteen kerrottuja.

1) On yleinen ajatus, että kansalaistoimijat tunnistavat yhteiskunnallisia ongelmia ja reagoivat niihin. Mutta kansalaisyhteiskunta ei ole virasto. Sillä ei ole, eikä pidäkään olla, kriteerejä ongelmille. Toiminta voi suuntautua paljon arvaamattomammin, ja jostain näkökulmasta suhteettomasti.

Tuli taas mietiskeltyä kansalaisvaikuttamista, kun Tiedekeskus Soppi konsultoi aiheeseen liittyviä tutkijoita ja aktivisteja osana tulevan näyttelynsä pohjatyötä. Hauska prosessi, mutta aina kun kansalaisyhteiskunnasta puhutaan, huomaa miten vaikeaa siitä on saada otetta.

Pääoman kasautumisen vaiheet:
1 Vaihe, jossa kehdataan täysin pokkana selittää "yhteisistä säästötalkoista"
2 Vaihe, jossa ei enää mitenkään kehdata.