Suomalaiset kannattavat laajasti miljonääriveroa
Kyselyn teki Verian vasemmistoliiton toimeksiannosta. Kysely tehtiin puoluebarometrin yhteydessä tänä syksynä ja kysymykseen vastasi 1263 suomalaista. Vastaajilta kysyttiin pitäisikö niin kutsuttu…
Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan suomalaisten tuki niin sanotulle miljonääriverolle on vahvaa. Peräti 75 prosenttia suomalaisista suhtautuu veroon myönteisesti.
Miljonääriverolla on laajaa kannatusta myös hallituspuolueiden äänestäjien keskuudessa.
03.12.2025 07:31 — 👍 62 🔁 8 💬 0 📌 1
Kommentti | Kulttuuriväki kampanjoi taas Israelin viisuedustusta vastaan, tällä kertaa kovilla nimillä
Israelia vaativat ulos viisuista myös näyttelijät ja elokuva-alan ammattilaiset. Yleä painostetaan nyt aiempaa laajemmalla rintamalla, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Ilkka Mattila.
Toivottavasti Suomen YLE nyt liittyy samaan rintamaan niiden maiden kanssa, jotka tulevat marraskuussa EBU:n kokouksessa äänestämään Israelin ulos Euroviisuista.
Ainakin Irlanti, Slovenia, Hollanti ja Espanja ovat ilmoittaneet jättävänsä Euroviisut väliin, jos Israel osallistuu laulukilpailuun.
08.10.2025 17:56 — 👍 48 🔁 6 💬 3 📌 0
Valtiovarainministeri Purra aikoo lakkauttaa Opetushallituksen. Sopiiko tämä myös opetusministerille @adleande.bsky.social ?? Itse sivistysvaliokunnan jäsenenä olen kauhuissani näistä jälleen koulutukseen kohdistuvista leikkauksista. Purra pelaa Trumpin pelikirjan mukaisesti.
06.08.2025 15:45 — 👍 139 🔁 19 💬 5 📌 1
Vasemmiston nousu jatkui Ylen gallupissa, näin Minja Koskela kommentoi – ”Politiikassa ei voi voittaa pelkällä kritiikill
Puolueiden kannatus Ylen gallupissa: SDP 25,1 (– 0,2) Kok 21,5 (+ 1,3) Kesk 14,1 (– 1,5) PS 10,8 (– 0,6)
Vasemmiston nousu jatkui Ylen gallupissa, näin Minja Koskela kommentoi – ”Politiikassa ei voi voittaa pelkällä kritiikillä vaan pitää olla omia visioita”
05.06.2025 04:45 — 👍 52 🔁 6 💬 2 📌 0
Anna Kontula: Käännytyslaki oli ja on häpeäksi oikeusvaltiolle
– Lienee kaikille selvää, että käännytyslaki on vastoin perustuslakia, EU-oikeutta ja jopa sellaisia ihmisoikeuksia, joita ei tulisi voida rajoittaa missään oloissa. Sen hyväksyneet kansanedustajat ja...
Eduskunnan hallintovaliokunta kannattaa niin sanotun käännytyslain voimassaolon jatkamista vuoden 2026 loppuun asti. Vasemmistoliiton Anna Kontula jätti yhdessä vihreiden kanssa mietintöön vastalauseen, jossa esitetään esityksen hylkäämistä.
27.05.2025 10:24 — 👍 44 🔁 6 💬 2 📌 0
Gaza | Netanjahu: Israel aikoo ottaa haltuunsa koko Gazan
Valtiovarainministerin mukaan väestö pakkosiirretään
Väestön pakkosiirto on sotarikos. Miten Suomen hallitus aikoo reagoida? Vaikenemalla yhä?
”Haaretzin mukaan Israelin valtiovarainministeri Bezalel Smotrich on sanonut, ettei maailma voi pysäyttää Israelia.
Ministerin mukaan Gazan koko väestö pakkosiirretään kolmansiin maihin.”
19.05.2025 10:09 — 👍 51 🔁 9 💬 5 📌 0
Rahapeliongelmat | Hallitus on leikkaamassa roimasti rahapelihaittojen ehkäisyn määrärahoja – Peluuri-palvelu uhkaa loppua
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen vakuuttaa uskovansa, että tarvittavat rahat vielä löytyvät.
Juuri kun luulit ettei VM ja oikeistohallitus voi alittaa rimaa enää yhtään alempaa.
Rahapeliongelmat | Hallitus on leikkaamassa roimasti rahapelihaittojen ehkäisyn määrärahoja – Peluuri-palvelu uhkaa loppua
12.05.2025 21:07 — 👍 120 🔁 17 💬 6 📌 1
Orbánin Unkari on vetäytynyt ICC:stä, eli Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta. EU:n tulee näyttää, että Orbán ei voi toimia näin halventaen koko monenkeskisen kansainvälisen järjestelmän uskottavuutta. On aika evätä maan äänioikeus EU:n neuvostossa artikla 7 mukaisesti. 1/
03.04.2025 10:12 — 👍 568 🔁 90 💬 10 📌 0
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat ihmisoikeuksia ja niiden on toteuduttava täysimääräisesti.
Väkivaltaisten ja haitallisten eheytyshoitojen kieltäminen on ihmisoikeusteko. 🏳️🌈
Kiitos aloitteen tekijöille! ❤️
28.03.2025 11:12 — 👍 37 🔁 2 💬 0 📌 0
VETOOMUS: Ei lisäleikkauksia vanhuksilta, vammaisilta ja sosiaalihuollosta!
Vasemmistoliiton verkkosivusto
Petteri Orpon mielestä lisäleikkaukset vanhuksilta ja vammaisilta ovat “järkeviä ja kohtuullisia”. Oletko samaa mieltä?
Jos et, allekirjoita vetoomuksemme: Ei lisäleikkauksia vanhuksilta, vammaisilta ja sosiaalihuollosta. Pysäytetään yhdessä uudet jättileikkaukset!
vasemmisto.fi/vetoomus-ei-...
28.03.2025 11:11 — 👍 33 🔁 12 💬 1 📌 0
Rikkomaton-kansalaisaloite sai nopeasti allekirjoitukset ja eteni eduskuntaan. Äänestys meni läpi, joten hallituksella on nyt velvollisuus ryhtyä työhön.
Vasemmistoliitto äänesti JAA. Me kannatamme eheytyshoitojen kieltämistä, koska ne perustuvat virheelliseen käsitykseen ihmisten viallisuudesta.
28.03.2025 11:11 — 👍 38 🔁 1 💬 1 📌 0
Voitto! 🥳
Eduskunta äänesti kansalaisaloitteesta, joka vaatii eheytyshoitojen kieltämistä.
Oli selvää, että ainakin kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset vastustavat aloitetta, joka parantaa sateenkaari-ihmisten ihmisoikeuksia. Oikeistokonservatiivien umpimielisyys kohtasi kuitenkin rajansa.
28.03.2025 11:09 — 👍 239 🔁 24 💬 12 📌 4
Rautainen ja rauhallinen @minjakoskela.bsky.social vastasi koko tentin ajan asiallisesti miksi hallituksen yksityisiä toimijoita suosiva linja romuttaa suomalaisen hyvinvointivaltion ja esitti oikeudenmukaisia vaihtoehtoja ❤️ Vaaleissa sinä päätät kumpaa suosit
25.03.2025 20:46 — 👍 255 🔁 16 💬 1 📌 0
Vihreät on tulevaisuuspuolue ja yhteiskunnallinen liike.
Puolustamme luontoa ja ihmisiä ahneutta ja lyhytnäköisyyttä vastaan. Haluamme varmistaa, että jokainen voi elää oman näköistä elämää.
A European party for the People and the Planet.
Our members: Bloco de Esquerda, Enhedslisten, La France Insoumise, Podemos, Razem, Sinistra Italiana, Socialistische Partij, Vänsterpartiet, Vasemmistoliitto, EH Bildu, Sosialistisk Venstreparti.
Toiminnanjohtaja UTAK, vieraileva tutkija Helsingin yliopisto, Valtiotieteiden tohtori
Executive director Finnish Centre for New Economic Analysis, visiting researcher University of Helsinki, DSocSc
Editor of left-wing Ny Tid magazine, writer, sci-fi geek, amateur gardener, occasional photographer and master of dad jokes.
Kansanedustaja, Uusimaa
@Vasemmisto eduskuntaryhmän 2.vpj
Sivistysvaliokunta ja suuri valiokunta
Kaupunginvaltuutettu, Kerava
Vapaalla 128v. mökin tuunausta Loviisassa
Europarlamentaarikko. Koordinaattori talous ja verovaliokunnissa. Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan jäsen. Budjettivaliokunnan varajäsen.
LEFT MEP. ECON, FISC, ITRE, BUDG.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Kuopiosta, Savo-Karjalan vaalipiiristä. Kaupunginvaltuutettu ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen jäsen.
Helsinkiläinen kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja aktivisti. Vasemmisto ❤️🔥
Vasemmistoliiton kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu (HKI), Vasemmistoliiton 1. varapj, nuorisotutkija, sosiologian dosentti.
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja valtuutettu Helsingissä. Säädän lakeja ja leivon pullaa.
Vasemmistoliiton EU-parlamentaarikko
Varsinais-Suomesta, kaupunginvaltuutettu Turussa. Chair of Committee on Employment and Social Affairs in the EP.
Lehti sinulle, joka luet vasemmistolaisia aikakauslehtiä. https://ku.fi
Vasemmistolainen ajatuspaja. vasemmistofoorumi.fi