Nyt tulee Valtoselta A-Studiossa Israelista sen suuntaista tekstiä, jota olisi toivonut kuulevansa hallituksen edustajilta esimerkiksi vuosi tai puolitoista sitten. Järkyttävän kauan tässä onkin kestänyt. Ja tietysti on vielä pitkä matka siinä, että siirryttäisiin sanoista tekoihin. #yleastudio
21.05.2025 18:12 — 👍 7 🔁 0 💬 0 📌 0
Nyt vasta tajusin yhteyden (jossain muualla varmaan tajuttu jo kauan sitten): Ruotsin eka ja ylivoimaisesti tunnetuin viisuvoittaja oli ABBA, jonka nimi tulee bändin jäsenten nimien ekoista kirjaimista. Ehkä kohta Ruotsin tuorein viisuvoittaja on bändi, jonka nimi noudattaa samaa kaavaa? #euroviisut
17.05.2025 18:07 — 👍 2 🔁 0 💬 0 📌 0
Onhan täällä. Sait tälläkin kertaa kuntavaaleissa ääneni, ja jännättävää riitti vaali-iltana loppuun asti - ja nähtävästi sen jälkeenkin. Lämpimät onnittelut hyvin ansaitusta valtuustopaikasta, ja tsemppiä ja viisautta valtuustotyöhön! Oli erityisen mukavaa tuntea, että äänellä oli suuri merkitys 😊
17.04.2025 17:41 — 👍 3 🔁 0 💬 1 📌 0
Toki pelkkää mutuilua ja spekulaatiotahan tämä. Suomessa tehdään niin vähän äänestäjätutkimusta, että kättä pidempää ei taideta näiden spekulaatioiden tueksi saada. Esim. Saksassa tulee vain muutamissa tunneissa tieteellis-journalistiset analyysit äänestäjien liikkumisesta eri puolueiden välillä.
13.04.2025 22:12 — 👍 0 🔁 0 💬 0 📌 0
Olen sorttia, joka ei tyydy helpoimpiin vaalimatemaattisiin selityksiin. Ts. uskon, että 1) kokoomuksen kannattajia on siirtynyt demareille ja vihreille, ja persuja vastaavassa määrin kokoomukselle, kepulle ja KD:lle (aluevaalit), sekä 2) vasemmiston onnistuneen uusien äänestäjien herättämisessä.
13.04.2025 22:10 — 👍 0 🔁 0 💬 2 📌 0
Li Andersson: Vasemmisto sai ääniä perussuomalaisten kannattajilta – ”Vaalilupaukset on petetty niin pahasti”
Li Andersson kutsui perussuomalaisten vaalitulosta rökäletappioksi.
Toki esim. Li Andersson sanoo, että entisiä persuäänestäjiä on siirtynyt vasemmistoliiton riveihin. Olen tottunut luottamaan Anderssoniin kuin vuoreen. Että eiköhän teidän muidenkin kannata uskoa ennemmin häntä kuin minua… #kuntavaalit www.is.fi/kotimaa/art-...
13.04.2025 21:53 — 👍 2 🔁 0 💬 0 📌 0
Viitasaaren laskenta on yhä vähän kesken, ja Tepi kiinni viimeisessä paikassa. SDP kärkkyy tuota persujen toista paikkaa kuitenkin ihan kannassa, vertausluvussa vain 1 eroa.
13.04.2025 21:45 — 👍 3 🔁 0 💬 0 📌 0
Hirveästi en lämpene selitykselle, että persujen kannatusta olisi valunut SDP:lle, vasemmistoliitosta puhumattakaan. Kenties vähän onkin, mutta eivätköhän neljä tärkeintä menosuuntaa ole 1) keskusta, 2) kokoomukseen ja KD:hen loikanneet, 3) erilaiset yhteislistat ja 4) nukkuvien puolue. #kuntavaalit
13.04.2025 21:32 — 👍 14 🔁 0 💬 6 📌 0
Liberaalipuolue oli osallistunut vuodesta 2019 lähtien kuusiin eri vaaleihin saamatta yhtään ehdokasta läpi. Nyt taisi kuitenkin tärpätä, sillä Keski-Suomen aluevaltuustoon nousee liberaalipuolueen Mikko Hiironen. Esittelytekstinsä mukaan hän on seksityöntekijä Jyväskylästä. #aluevaalit
13.04.2025 21:28 — 👍 3 🔁 0 💬 0 📌 0
Puolangan vaaligrafiikka on kyllä kokonaisuudessaan liki hämmentävä. Taisivat entiset persuäänestäjät liikahtaa vahvasti tuon Puolangan puolesta -yhteislistan taakse? Neljästä läpimenneestä ainakin yksi oli viimeksi persujen listoilla.
Mutta hyvä homma se, ettei kentällä uskota persuihin puolueena.
13.04.2025 21:19 — 👍 13 🔁 0 💬 0 📌 0
Ihme Imatralla: Sdp:stä potkittu Emilio Urpalainen saamassa historiallisen voiton
Imatran Sdp päätti helmikuussa, ettei Emilio Urpalainen ole tervetullut puolueen kuntavaaliehdokkaaksi.
Selittyy SDP:n listoille kelpaamattomana vihreisiin loikanneen Emilio Urpalaisen suosiolla. Massiivinen ääniharavointi, jonka turvin vihreiden koko 12 ehdokkaan lista sisään. Viimeinen neljän äänen saaliilla. Urpalainen lienee syytä kiinnittää ajoissa myös ek-vaaleihin. www.is.fi/politiikka/a...
13.04.2025 21:13 — 👍 18 🔁 0 💬 2 📌 0
SDP, vihreät ja vasemmistoliitto kuitenkin yhteensä 58,2%, joten ei tuolla kokoomus silti ihan noin vain kaapin paikkaa määrää, vaikka pormestarin saavatkin. Eikä tuo Danielin henkilökohtainen mandaattikaan järin vahva ollut. #kuntavaalit
13.04.2025 21:06 — 👍 5 🔁 0 💬 2 📌 0
Yhä useammin törmää telkkarissa lausahdukseen ”lyhyellä matikalla laskettuna”. Voisin vaikka vannoa, että joillain näin sanoneista on ollut pitkä matikka.
13.04.2025 21:03 — 👍 0 🔁 0 💬 0 📌 0
Riikka Purra marisi opposition vaalivoittoa että "vilunkipolitiikalla on menty."
Mitähän se sitten oli, kun persut pääsivät valtaan Purran lupauksella että "pienituloisilta ei leikata". Mitään muuta eivät ole tehneetkään. Nyt kansa näyttää että tämä ei käy.
13.04.2025 19:51 — 👍 377 🔁 43 💬 7 📌 3
Oikeiston mukaan he hävisivät vaalit, koska ovat JOUTUNEET tekemään VAIKEITA päätöksiä.
Oikeasti he ovat HALUNNEET tehdä VÄÄRIÄ päätöksiä.
Kun muu EU kasvoi, on Suomen oikeisto tuhonnut työllisyyden ennätystason ja 2022 saavutetun talouden tasapainon. Nyt otetaan isosti velkaa isoon työttömyyteen.
13.04.2025 20:27 — 👍 460 🔁 69 💬 6 📌 3
Perussuomalaiset romahti paikkakunnilla, joilla yöpäivystys lakkaa – professori pitää laskua poikkeuksellisena
Suomessa on lakkautettu yöpäivystyksiä eri paikkakunnilta. Syynä on sairaalaverkkouudistus, jonka puolesta suurin osa perussuomalaisista äänesti.
Tässä jutussa yksi selitys persujen kannatuksen romahdukseen muutamissa kunnissa. Ihan eduskuntavaaleja ajatellen toivon todella, että Purran ylimielinen ja omaa kannattajakuntaa väheksyvä ja paheksuva kommentointilinja pitää. Toivottavasti ei ainakaan eroa. #kuntavaalit yle.fi/a/74-2015581...
13.04.2025 20:40 — 👍 5 🔁 0 💬 0 📌 0
Mikael Jungnerin, Mika Ebelingin ja Laura Korpisen jääminen ulos Helsingin valtuustosta lämmittää mieltä, samoin Matias Turkkilan surkea äänisaalis (nyt 185). #kuntavaalit
13.04.2025 20:11 — 👍 15 🔁 0 💬 0 📌 0
Persujen vaalivalvojaisten hiljaisuus on ollut ehdottomasti tämän kevään kauneinta äänimaailmaa. #kuntavaalit #aluevaalit
13.04.2025 20:00 — 👍 8 🔁 0 💬 0 📌 0
Keskusta, SDP, kokoomus ja vasemmistoliitto onnistuivat nostamaan valtuustopaikkojensa määrää, vaikka paikkojen kokonaismäärä oli selvästi edellisvaaleja pienempi, ja vihr+RKP+KD hävisivät paikkoja yhteensä vain 38 (tilanne). Persut menetti 701/1351 paikkaa ja Liike nyt 30/49. #häviäjät #kuntavaalit
13.04.2025 19:57 — 👍 3 🔁 0 💬 0 📌 0
Olisi Purran itsensä ja persujen kannalta ollut varmaan viisainta pitää kiinni siitä haastattelukiellosta vähintään vaali-illan loppuun asti. #kuntavaalit
13.04.2025 19:53 — 👍 5 🔁 0 💬 0 📌 0
Purran haastattelut floppaavat toinen toisensa jälkeen pahemmin. SDP:n syyttäminen ”filunkipelistä” banaalia, kun perskokoomus voitti pelkällä syyttelyllä ja pelottelulla ek-vaalit, ja PS petti päälle läjän vaalilupauksiaan. Idioottimaista myös ”jokainen vaali on maahanmuuttovaali”. #kuntavaalit
13.04.2025 19:50 — 👍 11 🔁 0 💬 0 📌 0
Kiitos tästä, mielenkiintoinen kuvio kieltämättä. Aikamoisen vetoavun sai vihreiden muu lista Emiliolta.
13.04.2025 19:37 — 👍 1 🔁 0 💬 0 📌 0
Wou, tämä on kyllä todella erikoinen ja kiinnostava tilanne. Mikähän muutenkin selittää Imatran ällistyttävän vihreän jytkyn? Kaikki 12 ehdokasta menossa läpi, ja vihreistä Imatran toiseksi suurin puolue. Ääniosuus tässä vaiheessa 26,4%, kasvua viime vaaleista 16,4%. #kuntavaalit
13.04.2025 19:31 — 👍 4 🔁 0 💬 1 📌 0
Teuvo Hakkaraisella tässä vaiheessa ääntenlaskentaa kasassa 44 ääntä, ja jäämässä Viitasaarella ensimmäiselle varasijalle. Katoavaista on mainen ”kunnia”. Ehkä parempi koittaa ensi kerralla vaan suosiolla Hondurasissa. #kuntavaalit
13.04.2025 19:23 — 👍 8 🔁 0 💬 0 📌 0
Junes Lokka tässä vaiheessa Vantaalla 209 ääntä, eikä luonnollisesti lähelläkään läpipääsyä. Tuossakin toki 209 ääntä liikaa. #kuntavaalit
13.04.2025 19:19 — 👍 14 🔁 0 💬 1 📌 0
Sama tyyppi vuonna 2021.
13.04.2025 19:11 — 👍 56 🔁 7 💬 0 📌 0
Purranreppana haastattelussa, ei voi kuin päätä pyöritellä. Turpiin tuli, mutta ei mitään ”kansa on puhunut ja pulinat pois”, vaan ”meidän linjassa ei ole mitään vikaa”.
Jos oppositio voitti vaalit vain hallitusta kritisoimalla, niin ihan samaa voi kyllä sanoa edellisistä ek-vaaleista. #kuntavaalit
13.04.2025 19:13 — 👍 18 🔁 0 💬 0 📌 0
Piti sanoa EK, sanoi vahingossa asiantuntijat.
13.04.2025 18:46 — 👍 34 🔁 1 💬 0 📌 0
Voitti Purra silti Orpon, sillä Petteri ei ole mahtumassa Turussa kärkikolmikkoon. Edellä Aki Lindén, Sofia Virta ja natsi-Junnila. #kuntavaalit
13.04.2025 18:45 — 👍 5 🔁 0 💬 0 📌 0
Kuntavaaleissa juuri nyt hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus 36,3%, opposition 61,6%.
Aluevaaleissa hallitus 36,2%, oppositio 63,2%.
Varsin tyly ja selkeä kannanotto kansalta, vaikkei valtakunnanpolitiikasta puhutakaan.
#kuntavaalit #aluevaalit
13.04.2025 18:41 — 👍 28 🔁 3 💬 1 📌 0
Voihan elämä. Sanotaanko näin, että liikkeessä miettii vähemmän ja luottaa enemmän.
opettaja, politiikan seuraaja, luontoihminen, treenaaja
Olen lyönyt holarin golfissa. Omasta mielestäni olen hauska. Tappara 💙🤎 Feministi, pyöräilevä ja dieselautoileva Diplomi-insinööri. Urheilu, pelit, politiikka, luonto, ruuanlaitto. Entinen runotyttö. #makitamimmi #pyöräily #Mökkilife
politiikasta ja kirjoista kiinnostunut vanha muori
Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Turussa, dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen opiskelija Teakissa. Ehdolla kunta- ja aluevaaleissa 2025 💝
I am a bot
Mitä pitäisi syödä päivässä jotta saisit kaiken tarvittavan. Data Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli.fi, lopputulos epätieteellinen.
Ravintosuositukset: https://bit.ly/3H2GttH
Historian - Democracy and Its Discontents - Newsletter: Democracy Americana https://democracyamericana.com - Podcast: Is This Democracy https://podcasters.spotify.com/pod/show/is-this-democracy
Scientist and writer from Turku, Finland. Loves trains and nature. On a mission to visit all the Finnish national parks. Website: https://sebwilken.net/
Posts über Züge, Natur und mein Leben in Finnland.
#turpo, #psykologia, vapaaehtoinen maanpuolustus.
Sec. and defence politics, psychology.
”Ole se muutos jonka haluat somessa nähdä” #antiviolence #feminism #scifi #randomnerdities #suostumus #HaluatkoPieniKirjaSuostumuksesta
Kämpft für soziale Sicherheit, Frieden & Klimagerechtigkeit!
🚩 Die Linke im Bundestag: bsky.app/profile/dielinkebt.de
👉 Die Linke Starterpaket: https://go.bsky.app/CFMEHPp
🔗 https://die-linke.de
Senior Fellow at European Council on Foreign Relations. #Drone politics PhD @ox.ac.uk. Previously at, and now teaching @SciencesPo.bsky.social. Writes about all things #Germany #Defence #miltech. Podcast host at @SicherheitsPod.de & LeCollimateur
Vasemmistoliiton kansanedustaja Kuopiosta, Savo-Karjalan vaalipiiristä. Kaupunginvaltuutettu ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen jäsen.
Muoti, tuotantoketjut, kulttuuritutkimus 🎩
Fashion, production chains, cultural studies 🌍 pro gradu coming up 🦑
Luonnonmyötäinen ja kirjoihin taipuvainen. Teatteririippuvainen. Turku. Yrittäjä. Sisältää mainoksia. www.leijuva.fi
Quality Engineering advocate. Interested in SW development, tech, leadership, healthy living, quality nutrition and strength training. Exploring life.
🇫🇮 A weekly newsletter, delivered every Saturday, with the latest news and analysis from Finland, plus original journalism you won't find anywhere else.
Subscribe here: https://finlandinsider-newsletter-d0207f.beehiiv.com/subscribe