Käytetyn polttoaineen loppusijoittaminen maksaa n. 1000 €/kg eli tuon 10 mg:n osalta n. sentin. Tuolla summalla on hyvin vaikea "loppusijoittaa" kolmea kiloa hiilidioksidia CCS:llä.

Määrällä on merkitystä sen kannalta miten kalliit ratkaisut on käyttökelpoisia. Yhden öljykilon polttamisessa syntyy n. 3 kg hiilidioksidia. Vastaavan energiamäärän tuottaminen ydinvoimalla synnyttää käytettyä polttoainetta n. 10 mg (=0,01 g).

se kannattaa toki tehdä. Juuri FT:n jutussa mainitut uuden sukupolven SMR-laitokset voivat joissain tapauksissa hyödyntää perinteisten reaktorien käytettyä polttoainetta. Muihin energiantuotantomuotoihin verrattuna ydinenergian etuna on jätteen pieni määrä ja kiinteä olomuoto.

Posivan ratkaisu perustuu 30 vuoden perusteelliseen tutkimustyöhön, eikä sitä oikein voi verrata aikoinaan tehtyihin jätteiden upotuksiin vesistöihin. Jos tulevan sadan vuoden aikana (jonka nykyisten laitosten käytetyn polttoaineen loppusijoitus kestää) keksitään hyviä tapoja kierrättää jäte,

Posivan Onkaloa voi kyllä pitää Suomen osalta kohtuullisen hyvänä ratkaisuna. Tänä vuonna suoritetun yhteiskäyttökokeen jälkeen se voidaan katsoa myös käytännössä valmiiksi. STUK:in turvallisuusarviota se ei tosin vielä ole saanut. Suomen ratkaisua voidaan tietysti soveltaa muuallakin.

Pienydinvoiman tuottaman energian hinta nähdään lopulta vasta siinä vaiheessa, kun laitosten valmistuksessa ollaan päästy sarjatuotantoon ja jätehuollon kustannukset sisällytetään energian hintaan (kuten laki Suomessa vaatii).

Sama koskee myös kilpailevia teknologioita, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa. Ydinvoiman osalta käytöstäpoiston ja jätteiden käsittelyn kustannuksiksi arvioidaan yleensä enintään 10% energian hinnasta. Polttoaineen hinta ydinenergian hinnasta on n. 15%.

Nämä "perinteisen" teknologian pienydinvoimalat käyttävät yleensä samaa polttoainetta kuin nykyiset käytössä olevat laitokset, ja jota valmistetaan esim. Euroopassa.
SMR:ien tuottaman energian kustannuksissa olisi tietysti hyvä ottaa huomioon jätteiden käsittely ja laitosten käytöstäpoisto.

Jutussa väitettiin hiukan yllättävästi, että "suurin osa" SMR:stä käyttää ns. HALEU-polttoainetta, jonka tuotannosta merkittävä osa tapahtuu Venäjällä. Tämä ehkä liittyy näiden teknologiayhtiöiden tukemiin malleihin, mutta ei moniin muihin SMR-tyyppeihin, joita esim. Eurooppaan suunnitellaan.

Yksittäisprojekteina suuret ydinvoimalat tuottavat energiaa halvemmalla kuin pienet, mutta ongelmaksi muodostuu suurten projektien monimutkaisuus ja hitaus (esim. OL3).
Tämä FT:n juttu tuntui keskittyvän suurten teknologiayhtiöiden tukemiin valmistajiin, joista monet edustavat uutta teknologiaa.

Vertailukohtana SMR:iin käytetään usein lentokoneteollisuutta, jossa turvallisuuskriittisiä monimutkaisia tuotteita valmistetaan sarjatuotantona ja tyyppihyväksyttyinä kustannustehokkaasti. Kiinassa tosin suuntaus on yhdistää suuri koko ja modulaarisuus.

Pienydinreaktoreiden kustannuksia ei oikein tunneta vielä, kun yhtään ei ole rakennettu valmiiksi länsimaissa. Idea näissä SMR:issä (Small Modular Reactors) ei niinkään ole koko vaan modulaarisuus. Tarkoitus on saada kustannussäästöjä teollisen sarjavalmistuksen avulla.

📌