Kata Melander

Siis joo. Ja mä täräytin vielä tälle ex-kollegalle, et mä en paheksu kenenkään juomista, että jokainen juokoon niin paljon kuin huvittaa, ihan sama. Mut samalla pitäis antaa juomattomien olla. Pari lasia pystyn ottamaan (riippuu mitä kello on, lääkityksen vaihe), mut jäykkiä ei vain voi.

Tämä! Kaikki tämä! On päiviä ja on päiviä. Ja ai että meinasin nirhata työpaikan juhlissa kännisen (ja lääppivän) ex-kollegan, joka kovaan ääneen sätti mua siitä, että mä en ottanut salmaritarjottimelta. Ja minä siinä, että jos haluan tästä päivystykseen niin voin ottaa. (otin juuri kohtauslääkkeen)

Tunnistan fiiliksen. Välillä siitä ei pystykään sanomaan mitään. Kun on vain pakko mennä eteenpäin.

Siis tää. ❤️ Kun koko ajan haluaisit tehdä enemmän, mut alituiseen teetkin repivää luopumista. Ja sitten jossittelet, missä olisitkaan ilman kaikkea tätä. Just niin kuin Lopperi sanoo.

❤️

Haastattelun lopussa Lopperi toivoo, että antaa tämän haastattelun, jotta joku voisi tulla nähdyksi. Ei siksi, että häntä pidettäisiin sankarina.

Kiitos, Miro Lopperi, tulin todellakin nähdyksi. Ja nyt mä kuivaan nämä kyyneleet. 6/6 ❤️

Ja samasta Lopperi puhuu: surutyöstä. Ja että joskus täytyy ehkä lopua myös töistä. Se vaihe on tullut jo itselle eteen. Kroppa ei vain kerta kaikkiaan pysty. Oma diagnoosini ei ole Horton, mut kipusairaudessa ollaan myös. 5/6

Muistan, kun entinen lääkärini sanoi minulle värisevällä äänellä puhelimessa vuonna 2022, että tämä on aivan liian kamalaa sanoa 31-vuotiaalle ihmiselle, mutta ajattele, että sun paras päivä tehdä oli eilen. Seuraavaksi paras on tänään ja vasta kolmanneksi paras on huomenna. 4/6

Ja tämäkin yksityiskohta: alituiseen pitää miettiä, miten lääkitset. Jos teet työtä, tiettyjä lääkkeitä ei voi tokkuran takia ottaa. Ja niin edelleen. Mutta jos lääkitset liian myöhään, voi olla helvetti irti. 3/6

Kuten Lopperi kuvaa: on kipukaudet ja tavalliset kaudet. Ja joskus se kipukausi ei vain lopu. Jos haluaa tehdä jotakin, pitää venyttää omaa jaksamista. Ja sen jälkeen kärsiä. Se näkyy täällä minunkin seinälläni. Joka päivä. 2/6

Näyttelijä | Näkisittepä, mihin pystyisin ilman tätä tautia, Miro Lopperi sanoo Miro Lopperi on tottunut kuulemaan ylistystä vahvasta ja pystyvästä kehostaan. Juoksulenkillä hän kertoo, miksi hehkutus ärsyttää: harva tietää, että hän kärsii aika ajoin lamaannuttavasta kivusta.

Keskeytän somelomani nyt hyvästä syystä, sillä tämä artikkeli sai kyyneleet silmiini ja osui suoraan ytimeen: juuri tällaista helvetillisten kipujen kanssa eläminen on. Eikä siinä ole mitään mystistä. Se muuttaa kaiken. Ketju: 1/6 www.hs.fi/taide/art-20...

Ihanasti sanottu, niin tehdään. 😊

🩷

Kiitos tosi paljon! 🥰

Onneksi oot kunnossa! ❤️ Jestas sentään.

Olipa niin ihanasti kirjoitettu, lämmin kiitos. ❤️

Miksi siis ymmärsin niin kauan: no koska välitin tästä ihmisestä, pidin paljonkin. Ihan imperfektissä, koska nyt en halua olla tämän ihmisen kanssa missään tekemisissä. Luulin, että hän on turvallinen, luulin että hän välitti. Mä haluan tämän toksisen ihmisen pois elämästäni.

Toivoisin, että ihmiset sanoisivat suoraan, mitä haluavat sanoa. Että ei tarvitsisi tökkiä ja härkkiä. Aina koetin ottaa yhteyttä ja miettiä mikä homma. Enää en palkitse törkeää käytöstä yhteydenotolla. Ja nyt mä haluan, että tämä loppuu. Kerta kaikkiaan loppuu.

Mutta nyt mennään näillä, mitä on. Tämä on jatkunut jo vuosia, ja lähes yhtä kauan koetin ymmärtää tätä, kunnes viime syksynä alkoi tulla salasanatilauksia ja ilmiantoja. Se herätti. Tässä ei ole mitään hyvää.

Eräs ihana avustajani sanoi, että ei saa antaa idioottien voittaa, ja kaiken lisäksi nautin sometuksesta, mutta en jaksa enää sitä, että joku tekee tiettäväkseni, että näkee jokaisen digitaalisen liikkeeni. Jos se olisi mitenkään helpompaa, menisin poliisille. Ehkä vielä menen.

Tulin nyt raskain mielin siihen päätökseen, että joudun pitämään ainakin viikon sometauon. En päivittele mitään tileilläni ja kotisivuni joudun sulkemaan. Suunnitteilla oli vaikka mitä romaanikuulumista, mutta kaikki jää nyt.

❤️❤️❤️

Kiitos paljon!

Ää! Ei saa laittaa tällaista! Ihan liian herkullisen näköistä nyt!

Ei mitään. ❤️ Se tästä ketjusta oikeastaan jäi, että osaltaan tätä mun hoitoa vaikeuttaa myös mun liikuntavamma, jonka sain keskosuuden jälkeen. Ku alkutilannekaan ei ollut normaali. Mua on leikattu lapsena paljon, mut se on ollut pientä näihin aikuisuuden selkävaivoihin (haitta) verrattuna.

Omansa on se, että julkinen th on nostanut kädet pystyyn. Ei mietitä elämänlaatua yhtään, jos ei osata hoitaa, niin voi voi. Mut kukaan ei mieti, millaista se elämä sit on, kun se on tämmöistä. Pahoittelen pitkää ketjua! 7/7

Just mietin, että jos mulla ei ois romaania ja väikkäriä, en varmaan jaksais. Mä oon itse jotenkin ihan tosi uupunut tähän. Varsinkin kun tietää, että ennuste on heikkenevä. Sitä haluais tehdä enemmän, mut sit lääkäri sanoo, että ihme, että pystyn tähänkin. 6/

Ja on siis lihassurkastumaa, nikamarappeumaa, ehkä selkäytimen kans jotain. Viimeisimpänä sain kuulla kesällä, että mun Si-nivel on täynnä vettä. Että täs on monta monessa. Ja kyllä, tää pilaa mun kaikki hyvät päivät, joita on jo valmiiks vähän. 5/

No, täytin 30, ja sit 31. Sain toisesta koronasta aivokuumeen ja meinasin kuolla. Sit vielä lohkes hammas. No, hammaslääkäri paikkaa hampaan kevyin perustein. Tääkin todetaan vasta myöhemmin. Mut purennan tasapaino pilalla ja selkä: entistä vaikeampi hoitaa, koska purenta. 3/

Ihan alkuun en pystynyt nousemaan edes sängystä. Mut kun sitkeästi tutkittiin ja kuvattiin, alkoi löytyä hoitoakin. Mut lääkärit varoitti mua monta kertaa siitä, kun täytän 30: silloinhan kaikki ikääntymismuutokset vauhdittivat. 2/